Tietokoneen tietoturvallisuus ja käyttövarmuus pysyvät kunnossa, kun niistä pidetään systemaattisesti huolta. Etenkin tietokoneohjelmien päivittäminen ja virustorjunta ovat oleellisia tekijöitä koneen käyttöikää pidennettäessä.
Miksi tietokonetta pitää huoltaa
Huolehdi tietoturvasta
Miten Digitalkkarin huolto toimii
Tietokone on ajan hermolla, tietoturvallinen, toimii ilman ongelmia ja on käytössä mahdollisimman pitkään, kunhan sitä huoltaa säännöllisesti. Huolenpitoa kaipaavat niin käytettävissä olevat ohjelmistot kuin myös itse laite.
Itse laitetta huoltaessa pitää muistaa, että tietokoneen sisään voi päästä aina jonkin verran ilmassa leijuvaa pölyä, joka vaatii puhdistamista – muutoin pöly saattaa haitata laitteen tuulettimia ja viilentymistä.
Kannettavassa tietokoneessa tuuletin voi kuumentua ja sammua kesken kaiken, jos tuuletusteho ja jäähdytys kärsii. Lopputuloksena voi olla jopa laitevaurioita ylikuumenemisen johdosta. Pöytätietokoneessakin tuuletin sekä komponentteja suojaava kotelo keräävät kiitettävästi ilmassa leijuvaa pölyä.
Pölyistä konetta voi itsekin yrittää puhdistaa paineilmalla, mutta turvallisinta puhdistus on jättää ammattilaiselle. Ennen kaikkea on tärkeä muistaa, että tietokonetta säilytetään mahdollisimman väljässä, ilmavassa ja pölyttömässä tilassa.
Jos tietokoneesi toimii hitaasti, kiinnitä huomiota etenkin seuraaviin asioihin:
Moni asia vaatii kuitenkin ammattilaisen apua, joten kannattaa tutustua Digitalkkari kotona -palveluihin.
Tietoturvasta huolehtiminen on meille jokaiselle tärkeä asia. Kodin laitteiden tietoturva auttaa pitämään mahdolliset uhat loitolla.
Verkkorikolliset, nettikalastelut, laitteiden turva-aukot, valesovellukset ja tietovuodot ovat selkeitä ja ihan mahdollisia uhkia itse kullekin. Terve maalaisjärki, harkinta, tiedostaminen ja valppaus auttavat jo kuitenkin pitkälle ja pitävät yksityishenkilöihin kohdistuvat uhat loitommalla.
Muista pitää käyttäjätunnuksesi turvassa ja salasanasi vahvoina. Käytä salasanaohjelmia ja 2-vaiheista tunnistamista. Suojaa laitteesi ja pidä tietoturvasi sekä ohjelmistosi päivitettynä. Haittaohjelmien torjunta ja palomuuri suojaavat sinua, kunhan muistat vielä noudattaa niiden antamia varoituksia ja ohjeita. Älä avaa tuntemattomasta paikasta tulleen viestin liitteitä, äläkä klikkaile outoja linkkejä. Eri sovelluksille ei myöskään kannata antaa tarpeettomia oikeuksia. Jos teet nettishoppailua verkossa, muista tarkistaa luottokorttisi säännöllisesti.
Verkossa liikkuvan pitää olla tarkkana, mutta siellä pärjää, kunhan pidät perusasiat mielessä ja laitteidesi tietoturvan kunnossa.
MPY:n Digitalkkarit auttavat sinua. Tutustu Huolenpitopalveluihimme ja Tietoturvapalveluumme.
Pidä laitteidesi ohjelmistopäivitykset ajan tasalla! Ne ovat tärkeitä laitteesi tietoturvan ja ketterän toimivuuden kannalta. Pääsääntöisesti ohjelmistopäivitykset koskevat nimenomaan tietoturvaa esimerkiksi paikkaamalla löytyneitä tietoturva-aukkoja tai lisäämällä uusia turvaominaisuuksia.
Toinen yleinen syy ohjelmistopäivityksille puolestaan on ohjelmistossa olevien virheiden korjaaminen – jos jokin ohjelma on kaatunut kesken käytön ja olet menettänyt tekemäsi työt, ymmärrät mistä on kyse.
Kolmas syy julkaista ohjelmistopäivityksiä uusien ominaisuuksien ja toimintojen lisääminen ohjelmaan tai olemassa olevien toimintojen muuttaminen. Ohjelmien toiminnallisuuksia saatetaan helpottaa saadun palautteen perusteella tai ohjelman toimintaa saatetaan monipuolistaa lisäämällä siihen uusia ominaisuuksia ja työkaluja.
Digitalkkarit on valtakunnallinen digiarjen ongelmanratkaisuihin erikoistunut ketju. Meiltä saa sekä kotikäyntejä että etäpalvelua. Tavoitteenamme on olla Suomen suosituin kodin viihdelaitteisiin ja tietoteknisiin laitteisiin liittyvä asennus-, opastus-, tuki- ja ylläpitopalveluiden toimittaja.
Huolenpitosopimuksella vältät digihaasteet etukäteen ja varmistat, että tietotekniikan käyttö on helppoa ja turvallista!
Digitalkkarin Huolenpitopalvelulla varmistat, että tietotekniikan käyttö on helppoa ja turvallista! Huolenpitopalvelun avulla hyödyt enemmän laitteistasi, kun voit keskittyä pelkästään niiden käyttämiseen sen sijaan, että joutuisit taistelemaan päivittäin niiden toimimattomuuden kanssa.
Tietokoneen tietoturvallisuus ja käyttövarmuus kasvavat, kun niistä pidetään systemaattisesti huolta. Etenkin tietokoneohjelmien päivittäminen ja virustorjunta ovat oleellisia tekijöitä koneen käyttöikää pidennettäessä. Lisäksi varmuuskopioinnilla turvaat valokuvasi ja muut tärkeät tiedostosi.
Voit laajentaa Huolenpitopalvelun kaikkiin käytössäsi oleviin tietokoneisiin.
Tutustu Huolenpitopalveluihimme verkkosivustollamme.
Tietokone ei toimi? Netti on hidas? Modeemi ei toimi? Digitalkkari korjaa kaikki kotisi digihaasteet.
Digitalkkari kotiin -palvelua saa jo yli 20 kaupungista. Autamme tietokoneisiin liittyvissä palveluissa, kuten:
Apua saa ongelmatilanteissa myös etänä. Huollamme niin tietokoneen kuin asennamme tietoturvapalvelun luotettavasti ja tietoturvallisesti etänä.
Lue lisää Digitalkkari kotona -palveluista
Tutustu Digitalkkari etänä -palveluista
Digitalkkarimme palvelevat etänä valtakunnallisesti koko Suomessa ja kotiin tehtäviä palveluita teemme yli 20 kaupungissa aina Helsingistä Ouluun.
Yleisimpiä Digitalkkarin tekemiä töitä ovat mm. TV- ja kotiteatterilaitteiden asennukset ja opastukset, kodin laajakaistalaitteiden asennukset sekä tietokoneiden ja tablettien erilaiset asennukset ja ongelmanratkaisut. Tarjoamme myös jatkuvan huolenpidon ja tietoturvan palveluita, joiden avulla asiakas välttää digiongelmat etukäteen ja voi hyvillä mielin käyttää laitteita helposti ja tietoturvallisesti.
Tietotekniikkaan ja kodin viihde-elektroniikkaan liittyvät asennus-, opastus- ja tukipalvelut ovat nyt entistä suositumpia. Asiakkailla ei välttämättä itse ole riittävää tietotaitoa tai edes aikaa digiarjen haasteiden selättämiseen ja siinä me tulemme apuun. Tarjoamme yksilölliset tarpeet huomioivia palveluja sekä asiakkaan tiloissa että etänä.